Alkupohdintoja sekä lähtökohtia

Näin aluksi ajattelimme, että kerromme kaikki lyhyesti hieman itsestämme ja omista lähtökohdistamme sekä siitä, mitä ajatuksia johtajuus herättää. Myöhemmissä postauksissa pyrimme sitten pääasiassa koostamaan kaikkien ajatukset yhdeksi kokonaisuudeksi. 



Keitä siis olemme? 
 
Olen Saara ja opiskelen toista vuotta saksan kieltä ja kulttuuria. Sivuaineena minulla on markkinoinnin ja johtamisen opintokokonaisuus. Johtamisen perusteet -kurssi vaikuttaa todella mielenkiintoiselta kurssilta ja olen odottanut tätä innolla. Odotan oppivani paljon uutta tällä kurssilla, sillä aiempaa tietoa johtamisesta minulla ei juurikaan ole, joten työtä riittää varmasti. Tavoitteena onkin saada mahdollisimman laaja käsitys siitä, mitä kaikkea johtajuus on ja mitä johtajalta vaaditaan. 

Johtajuus on mielestäni sitä, että pystyy hahmottamaan kokonaisuuksia, ja pitämään niin sanotusti kaikki langat käsissään. Jokainen johtaja on erilainen mutta tietyt piirteet, kuten hyvät vuorovaikutus- ja organisointitaidot, on oltava. 

Tämä kurssilla tehtävä blogi on mielestäni hyvä tapa avata kurssin sisältöä yhdessä ryhmän kanssa. 

-Saara




Olen opiskellut johtamista ammattikorkeakouluopinnoissa pintaraapaisun verran, joten on kiva päästä tutustumaan aiheeseen laajemmin. Samalla kertautuu aiemmin opittu. Koen kurssin kiinnostavana ja se tulee varmasti herättämään ajatuksia johtamiseen liittyen. Olen joskus miettinyt, että olisi hauska kokeilla jotakin matalan tason johtotehtävää (vastuussa tietystä asiasta ja muutama alainen mutta vastuuta myös omalla esimiehellä).

Odotan saavani sekä jo tuttua että uutta tietoa kurssin aikana ja ymmärtäväni paremmin, mistä johtamisessa on kyse. Uskon, että kurssilla opittuja asioita voi soveltaa myös muuhun kuin työelämän johtotehtäviin, kuten ryhmätöihin yliopistossa.

Johtaminen ei ole yksinkertaista, vaan siihen liittyy paljon erilaisia asioita. Pitää osata johtaa henkilökunnan ja tiimien ohella myös itseään ja pyörittää liiketoimintaa. Johtajan asemassa olevat henkilöt joutuvat päivittäin tekemään erilaisia päätöksiä ja ratkaisuja, jotka eivät aina ole helppoja tai selkeitä. Johtajia on erilaisissa asemissa, kuten tiiminvetäjinä, toimitusjohtajina, ravintolapäällikköinä ja tuotannon esimiehinä. Myös johtajilla on omat esimiehensä, mikäli ei ole kyse ylimmän tason johtajasta.

Johtamiseen liittyvät muun muassa eri organisaatiomuodot, itsensä johtaminen, tiimien ja yksilöiden johtaminen, muutosjohtaminen, oppiva organisaatio ja hyvän johtajan ominaisuudet.

Hyvä johtaja on oikeudenmukainen, järjestelmällinen, painetta sietävä, tuntee organisaationsa ja työntekijänsä, uskaltaa tehdä päätöksiä, kuuntelee alaisiaan, kehittää alaisiaan/työpaikkaa ja sen käytäntöjä/itseään.

-Anniina



Olen Marianne ja opiskelen myös toista vuotta saksan kieltä ja kulttuuria sekä sivuaineena kauppatieteitä. Tätä kurssia kohtaan minulla ei ole erityisiä ennakko-odotuksia, mutta odotan innolla tulevia luentoja. Opiskelin aiemmin AMK:ssa matkailun markkinointia ja olen niiden opintojen puitteissa käynyt yhden johtamisen kurssin. Aihetta käsiteltiin kuitenkin hyvin pintapuolisesti ja toivonkin, että tämä kurssi syventäisi tietouttani johtamisesta. 

Työskenneltyä eri paikoissa olen huomannut, kuinka erilaisia johtamistyylejä onkaan ja ne ovat auttaneet ymmärtämään, mikä toimii ja mikä ei. Itse en ole vielä päässyt varsinaisesti johtamaan ketään, mutta olisi kiinnostavaa päästä kokeilemaan, olisiko se oma juttu. 

Uskoisin, että tämän kurssin käytyä meillä olisi selkeä kuva siitä, millainen on hyvä johtaja ja kuinka erilaisia yrityksiä, projekteja sekä ihmisiä johdetaan. Totta kai käytännössä soveltaminen on täysin erilaista, mutta on tärkeää tietää, millaisia työkaluja ja keinoja on käytettävissä. Johtajuus voidaan käsittää monin tavoin, eikä ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa johtaa. Hyvään johtajuuteen kuitenkin kuuluu kokonaiskuvan hallitseminen, me-henkisyys, kannustaminen sekä joustavuus.

-Marianne



Tämä oli siis vain lyhyt alkukatsaus siihen, mitä odotamme kurssilta ja mitä ajatuksia se yleisesti herättää.Tulevassa blogipostauksessa tulemme pohtimaan vielä tarkemmin sitä, millainen on hyvä johtaja ja millaisena näemme itsemme johtajina.


Kommentit