Nykypäivänä yrityksien on oltava yhä tehokkaampia tarttumaan muutoksiin pysyäkseen kilpailukykyisinä. Johtajilla on kuitenkin omat haasteensa siinä, kuinka alaiset saadaan mukautumaan muutosprosesseihin ja luomaan uusia ideoita.
Muutos tulee, oletko valmis
Badhamin mukaan muutos viedään läpi viiden teesin (mindfullness, mobilizing, mapping, mask, mirrors) avulla. Asioita ei tule muuttaa suoralta kädeltä, vaan suunnitella ja toteuttaa ne selkeillä ohjeilla ja vaiheittain. Tämä helpottaa prosessia ja työntekijätkin pysyvät paremmin kärryillä siitä, mitä tuleman pitää. Muutosta johtaessa pitää olla avoin, tietoinen ympärillä tapahtuvista asioista ja kannustaa alaisiaan ottamaan muutoksen vastaan. Johtajan tulee tukea, neuvoa ja innostaa muutosprosessin aikana. Muutos täytyy saada tuntumaan hyvältä ja helpolta, jotta työntekijät eivät turhaudu ja voivat omaksua sen sujuvammin. On myös otettava huomioon, että isot muutokset ovat pitkänaikavälin prosesseja ja vaativat kärsivällisyyttä.
Miksi muutokset saattavat epäonnistuvat? Niitä ei viedä asianmukaisesti läpi, ne ovat liian suuria toteutettaviksi tai prosessi etenee liian nopeasti. Muutoksesta ei välttämättä ole kerrottu etukäteen ja sille ei ole annettu mukautumisaikaa. On mahdollista, ettei muutosta osata perustella järkisyin eikä alaisia ole kuunneltu asian suhteen. Johtajilla ei myöskään välttämättä ole kykyä tai riittävää ymmärrystä johtaa muutosprosessia.
Inspiraatioita innovaatioihin
Innovaatioita syntyy, kun yrityksen puitteet mahdollistavat sen. Se vaatii luovuuden sallimista, avoimuutta, yhteistyötä, soveltuvia työkaluja, rohkeutta kokeilla uutta sekä sopivan työympäristön. Johdon tulee olla rohkaiseva ja tukea uusia ideoita. Toisaalta johtajalla tulee myös olla kyky hahmottaa, mitkä innovaatiot ovat yrityksen kannalta hyödyllisiä ja mitkä kannattaa siirtää suoraan roskakoriin. Innovaatiot eivät synny väkisin, mutta niille pitää mahdollistaa puitteet, joissa niitä voidaan luoda.
Kommentit
Lähetä kommentti